Kirjeilijä paussilla

Armaat kirjeen ystävät.

Kuten olette jo huomanneetkin, Kirjeilijä on ollut hieman hidas kirjeenvaihtaja. Itse asiassa lähes täysin kohmeessa. Syynä ei kuitenkaan ole kynän hyytyminen eikä musteen loppuminen, vaan ah niin tuttu aikapula. Kirjeilijä kirjoittaa nyt niin monta muuta juttua, että valitettavasti näille kirjeille ei ole jäänyt aikaa, eikä lähitulevaisuus näytä tilannetta muuttavan. Tästä syystä kerron nyt (viiveellä) tässäkin, että Kirjeilijä ei ainakaan hetkeen päivitä blogia eikä harmittavasti ehdi kirjoittaa myöskään maksettuja tilaajakirjeitä. Kaupan ovi on siis kiinni.

Jos tilanne muuttuu, ilmoitan tietysti heti. Sillä välin: nauttikaa elämästä! Se kun kuitenkin on, erästä filosofia lainatakseni, ihmisen parasta aikaa.

Kuulumisiin!

Mainokset

Maistiainen aarteikkaasta tilaajakirjeestä (mukana myös kuva)

Tervehdys!

Tässä nyt pieni maistiainen viimeisimmästä Kirjeilijän tilaajakirjeestä. Aiheina mm. aarrekartan teko sekä pohdintaa siitä, miksi sitä haluaa sitä mitä haluaa, vai haluaako.

Ote tilaajakirjeestä 15.1.2015, jossa kirjoitan mm. aarrekartan teosta ja siitä, miksi asioita oikeasti haluaa. Mukana myös hieno flamencotanssikuva.Oman saa tilata tuolta Kaupasta 🙂

Uusi blogikirje muhii Kirjeilijän päässä ja sen ulostulo tapahtuu toivottavasti pian. Pieni tiiseri: se sisältää luultavasti örkkejä.

Mahtavaa viikonloppua!

Kirjeen kirjoittamisen ilta SPR:n Oulun piiritoimistolla 18.11.2014

Konekirjoitettu viesti, että käsinkirjoitettu viesti on tulossa (malttia, malttia) sekä vinkki linkistä, jossa Kirjeilijä on ensi viikolla mukana (ja takuulla kirjoittaa käsin):

http://rednet.punainenristi.fi/node/27037

elikkä Kirjeen kirjoittamisen ilta.

Ehkä sinäkin haluaisit ilahduttaa jotakuta, joka olisi piristyksen tarpeessa? Tule kirjoittamaan kirje (tai vaikka monta) yksinäiselle vanhukselle tai opintojaan aloittavalle nuorelle, jaa kokemuksia tai elämän valopilkkuja kirjeen sivuilla. SPR Oulun piiritoimistolla, Uusikatu 22, 90100, Oulu 18.11.2014 17:0020:00.

Tervetuloa mukaan!